Kohteessa

Kohteessa: Mumin Kaffe Kruununhaka – koko perheen kahvila on ilo silmälle ja mielelle

15.05.2018

Perheen pieninkin bongaa kohdekahvilan jo kaukaa kadulta. Ilmoille helähtää iloinen kiljahdus “Muumi!” ja herkeämätön sormen osoitus kahvilaa kohti kestää koko loppumatkan. Maamerkkinä toimivaa suurta muumivalaisinta kahvilan ikkunassa täytyy ihailla hetki ennen sisälle menoa. Sisäänkäynti vanhan rakennuksen kulmasta ei ole se helpoin rattaiden kanssa, mutta kun tästä selviää, hurmaa muumikahvila välittömästi sisustuksellaan ja tunnelmallaan niin perheen pienimmän kuin vanhemmatkin.

Mumin Kaffen sanotaan olevan koko perheen kahvila, jossa yhdistyy Muumi-brändi, suomalainen muotoilu ja lapsiystävällinen palvelu. Ja tämä pitää ehdottomasti paikkansa. Täällä lapset saavat näkyä, kuulua ja olla lapsia – ja vanhemmat saavat ottaa kerrankin rennosti, kun kanssakahvittelijat eivät nyrpistele mahdolliselle metelille tai vahingossa kaatuneelle pillimehulle. Toki kahvilaan voi tulla muutkin muumifanit kuin perheelliset ja usein täällä käydessäni paikalla onkin ollut myös muutamia turisteja. Kahvilan yhteydestä löytyy myös pieni kauppa muumimuistojen hankintaa varten.

Vierailimme perheeni kanssa kahvilassa lauantaisena alkuiltana, jolloin ruuhkasta ei ollut tietoakaan. Minimme ryntäsi heti rattaista ja kengistä päästyään ottamaan leikkitilan haltuun – kerrankin saisi halia ihan kaikkia muumipehmoja rauhassa. Me parkeerasimme rattaat pöytien väliin, kuten yleensäkin, sillä erillistä vaunuparkkia ei tässä kahvilassa ole. Mutta aina on kyllä sekaan mahtunut myös ruuhka-aikoina ja useampienkien rattaiden kokoonpanolla.

Tarjoiluissa on otettu huomioon kotimaisuus ja lapsiystävällisyys: tarjolla on mm. jugurttibuffet, hedelmiä, muumikuppeihin valmiiksi pakattuja maissinaksuja ja muita pieniä välipaloja. Vitriinistä löytää silti myös perinteisemmätkin kahvilatarjoilut piirakoineen ja pullineen, kuitenkin hyvällä kotikutoisella twistillä: tuotteissa pyritään välttämään lisäaineita ja suosimaan kotimaista. Pienimmät ruokailijat voivat nautiskella eväistä perinteisen syöttötuolin sijasta myös suloisissa keinuissa.

 

Vaipanvaihtopiste ei ole tämän kahvilan suoranainen vahvuus, mutta jo vanhan rakennuksen asettamat puitteet ovat toki oma haasteensa. Vaunuilla wc-/lastenhoitotiloihin ei pääse. Hoitotaso on leveä, jolloin siinä on kivasti laskutilaa. Vesipiste sijaitsee kuitenkin nurkan takana, aika ahtaassa välissä. Harmittavaa kyllä, hoitopisteellä ei juurikaan muumiteema näy lukuunottamatta muumivaippoja, joita on tarjolla. Käyttömukavuutta tuo talon tarjoamien vaippojen lisäksi vaippapussit, käsidesi ja muut hygieniatuotteet, joita on pieni valikoima saatavilla. Mutta kuinka ihanaa olisi, kun seinillä seikkailisivat muumihahmot kuten kahvilankin puolella ja vaikkapa mobile olisi kiinnittämässä vauvan huomion vaipanvaihdon ajan? Tässä näkisin ehdottomasti potentiaalia!

 

Monipuolinen leikkialue säkkituoleineen, kirjoineen, puolapuineen, leluineen ja keinuineen taas on mitä mainion. Alueella on myös pelitorni. Kaikki muumiteemalla tietysti. Tilaa touhuta on riittävästi ja aikuisenkin on helppo seurata omaa muumeilijaansa avoimessa tilassa. Toki silmä tarkkana saa olla ruuhka-aikaan, ettei vanhimmat hurjapäät sinkoile puolapuilta tai keinusta pienempien leikkijöiden sekaan liian vauhdilla. Tilan matto on hyvä ja luistamaton alusta leikeille.

Visualistina silmääni miellyttää kahvilan rento mutta yhtenäinen sisustus. Muumiteema on toteutettu aikuiseen makuun, niin ettei kahvila ole räiskyvä lasten värisekamelska, vaan hillitty, mutta silti mielenkiintoinen myös lapsille. Tilassa on helppo viihtyä. Mielestäni ketjun idea on mitä mainioin ja onkin ihana huomata, että uusia muumikahviloita on avautunut tasaiseen tahtiin niin Suomeen kuin naapurimaahankin. Tarvitaan ehdottomasti lisää tällaisia lapsiystävällisiä paikkoja, joissa henkilökunta jopa pyytää olla korjaamatta ruokailun jälkiä pöydästä. Koska he ovat kuulemma töissä sitä varten: asiakas voi vain nauttia olostaan. Täällä toimitaan todella muumitalon tapaan: rennoin mielin ja suurella sydämellä <3

– Kati

 

Kannattaa lukea myös

3 Kommentit

  • Vastaa Henna | Pölyä Pinnoilla 21.06.2018 at 20:23

    Onpa ihanan näköinen kahvila! Hienoa, kun jaksat näistä kirjoittaa 🙂

    Terveisiä Maitokahvimedian tiimiläisiltä ♡
    (www.maitokahvimedia.com)

  • Vastaa Kati Pakarinen 23.06.2018 at 14:08

    Kiitos! Tämä on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Minusta on mahtavaa jakaa hyvät kokemukset muidenkin tietoon ja laittaa hyvä kiertämään! Terveisiä takaisin koko meidän vaipavaihtopisteen tiimiltä, teillä on monta inspiroivaa blogia siellä myös! 😊

  • Vastaa Birgitta Salonen 23.01.2019 at 14:42

    Hei kaikki,

    ompa kurja juttu, että tämä kohde ei ole enää olemassa.

    Yt,
    vaipanvaihto.fi/Birgitta

  • Kommentoi